Eletään lokakuun loppupuolta vuonna 2020 ja koronarajoituksia on alettu poistamaan, toki vain väliaikaisesti kuten nyt tiedämme. Parhaan tiedon mukaan maailmassa on yksi bändi, joka aloitti kiertueen heti kun rajoitukset sen sallivat, tämä bändi on Suomessakin muutaman kerran pyörähtänyt The Courettes. Haastattelin bändin jäseniä Flaviaa ja Martinia kiertueen toisen keikan jälkeen Berliinissä.
Courettesin pandemia-ajan ongelmat ovat tuttuja monille keskikokoisille bändeille, rahaa ei levymyynnistä ole enää muutamaan vuoteen tullut ja nyt ei voi enää keikkaillakaan. Suoratoisto muutti musiikkibisnestä ja monet ammattilaisbändit saavatkin suoratoiston jälkeisenä aikana noin kaikki tulonsa keikkalusta. Kuten on kaiken uuden teknologian kanssa jota massoilla testataan, striimauskaan ei enää takaisin tuubiin mene. Karrikoiden tilanne on se että pienet bändit luovat uutta musiikkia ja ottavat rauhallisesti, isoja bändejä ei hirveästi hetkauta ja keskikokoiset bändit ovat työttömiä. Ei siis ole ihme että Courettes tarttui ensimmäiseen tilaisuuteen jalkautua kiertueelle. Kaksi henkilöä ja yksi henkilöauto tietysti auttaa jatkuvien peruutusten ja tiukentuvien rajoitusten kanssa kamppaillessa, mutta yhtä kaikki, on todella helppo ymmärtää miksei kiertäviä bändejä tällä haavaa ole enempää.
Suurinta huolta bändille aiheuttaa se mitä on tapahtumassa ruohonjuuritasolle. Bändien lisäksi keikkapaikat, teknikot, järjestäjät jne. ovat isoissa ongelmissa ja moni ihminen onkin jo alkanut etsiytymään uusille aloille. Courettes kuitenkin peräänkuuluttaa myös yhteisön omaa vastuuta eikä vain penää tukitoimia yhteiskunnalta, jokaisella olisi ruutu täytettävänä. Musiikki tai muukaan kulttuuri ei tietenkään tule häviämään kokonaan, mutta yksi mielenkiintoinen esimerkki musiikkimaailmasta on se, missä tulevat suuruudet hiovat taitojaan ja koulivat itseään jos ruohonjuuri rapautuu oikein kunnolla. Kiinnostavia kysymyksiä ja bändin mielenkiintoista pohdintaa voi kuunnella lisää yllä olevasta videosta..
The Courettes is a fuzzing garage rock duo from Brazil/Denmark whose story begun as a love story in 2013 culminating with their debut album “Here Are The Courettes”, published 2015. Band’s line-up is easy to remember, Flavia Couri plays guitar and Martin Couri plays drums, they are a married couple by day and a rock’n’roll monster by night. I had the privilege of joining them on road right here in Germany in fall of 2018. My hazy journey took me with them to Rostock, Hamburg and Berlin. Many miles in the Courettes Mobile and three hot and sweaty concert evenings taught me a lot of things about this band and now I want to share their genius with everyone.
See the in-depth interview and read more at:
Underdog Fanzine (Germany)
https://www.underdog-fanzine.de/2019/04/29/introducing-the-courettes/
Imperiumi (Finland)
https://www.impe.fi/articles/1/2779?fbclid=IwAR1FaHEAxrkhsDzSXP7P0DNs5G1DmLORRjG9oneTX-67i2B4qGd2LknWsLg
Mojo Workout (USA)
https://mojoworkout.wordpress.com/2019/05/13/boom-go-the-courettes/#more-227
ViShows (Brazil)
https://www.vishows.com.br/2019/05/15/thecouretts-entrevista-video/
All music:
The Courettes ©
Producer:
Janne Vuorela