Apocalyptica 25.01.2020 (Finnish)

Aiemmin tammikuussa julkaistu Cell-0 on Apocalyptican paluu instrumentaalisiin levytyksiin 17-vuoden tauon jälkeen. Levyjulkaisun ohessa bändi kiertää Sabatonin ja Amaranthen kanssa Eurooppaa Sabatonin The Great Tour-kiertueen puitteissa. Kiertueen Berliinin keikalla Max-Schmeling-Hallella oli tarkoitus jututtaa bändiä uuden levyn tiimoilta. Aikataulujen paukkumisen ja videokuvauskiireiden vuoksi haastattelu ehdittiin jo pr-lafkan puolesta peruuttaa, mutta onneksi sellosankari Perttu Kivilaakso löysi hetken haastattelulle ja pelasti päivän.

Apocalyptica haluaa ottaa jokaisella uudella levyllään uuden askeleen eteenpäin ja uusimman täyspitkän kanssa bändi päätti tuottaa albumin kokonaan itse päästäkseen lähemmäksi bändin perimmäistä ydintä. Tälle kertaa paluu vanhaan oli tapa ottaa edellämainittu askel ja bändi halusikin sulkea ulkopuolelle ajatukset radiomittaisista kappaleista ja vierailevista artisteista ja keskittyä siihen mitä bändin neljä jäsentä musiikiltaan halusivat.

Vaikka kyseessä on instrumentaalinen levy, on sillä tietty teemansa ja jopa viesti takanaan. Levy kertoo siis meiltä puuttuvasta ”solu nollasta”, jonka vuoksi elämme piittaamattomasti ja sitä kautta maailmamme on nykyisenkaltaisella tolallaan. Levyn ja siihen liittyvän kuvaston pitäisi siis toimia kuten maalauksen ja ilman turhaa alleviivaamista aiheuttaa jokaisessa kuuntelijassa omanlaisensa reaktion joka toivottavasti saa ihmisen pohdiskelemaan asioita ja valintojaan.

Uutta kevättä elävä, kohta jo kolmekymppinen bändi on löytänyt uuden tekemisen ilon ja toiveissa onkin että vuosia kertyy vielä rutkasti lisää ja että innostus ja tekemisen hauskuus pysyy hommassa mukana.

Apocalyptica haastattelu 25.01.2020 Max-Schmeling-Halle, Berlin
Tuottaja: Janne Vuorela
https://www.apocalyptica.com/
https://www.facebook.com/Apocalyptica/
Kuva: Apocalyptica