Bodom After Midnight 20.04.2021 (Finnish)

Alexi Laihon menehtyminen viime vuoden joulukuussa kosketti lukemattomia musiikin ystäviä ympäri maailmaa. Nyt päätöksensä saa myös Laihon viimeiseksi jäänyt yhtye Bodom After Midnight, julkaistessaan Paint The Sky With Blood-EP:n.

On järkyttävää ajatella että ilma koronaa koko EP:tä ei olisi välttämättä edes olemassa. Viime vuonna bändin suunnitelmana oli kiertää ensin vuosi tai puolitoista keikkaillen ja sen jälkeen työstää omaa materiaalia. Keikkojen peruuntuessa bändi päätti kääntää suunnitelmat päälaelleen ja alkoi työstää EP:tä joka edeltäisi varsinaista albumia.

Lyhytsoittoa työstettiin on/off-tyylillä kesästä 2020 jolloin Laihon kirjoittamia biisejä alettiin työstämään treenikämpällä. Itse levytykset sujuivat hyvin vaikka muutoksiakin tehtiin viime metreille asti. Treenivaiheessa ei vielä edes kuultu koskettimia tai lauluja, jonka vuoksi osalle bändistä biisien lopullinen muoto selvisi vasta miksauksen ja masteroinnin jälkeen. Itse biisit bändi ehti viimeistelemään nelikkönä, alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Julkaisupäivän lähestyessä kolmikon ympärillä vellova mediamylly on vaikuttanut yllättäen jopa positiivisesti jäsenten jaksamiseen. Bändi toteaakin että toisaalta mietteitä on saanut suunnattua työntekoon, mutta toisaalta myös asioista on saanut puhua ja niitä käsitellä enemmän kuin toisenlaisissa oloissa olisi ehkä tullut tehtyä.

Mitään ylijääneitä demoja tai riffejä ei bändillä ole ja Waltteri Väyrynen toteaakin tällä EP:llä olevan kaikki mitä Bodom After Midnight koskaan kirjoitti ja nauhoitti yksissä kansissa. Yhtyeen kolme jäsentä aikovat saattaa nykyisen projektin rauhassa loppuun, jonka jälkeen jatkavat musiikin parissa. Väyryselle tämä tarkoittaa jatkoa ykkösbändinsä Paradise Lostin kanssa sekä sessiohommia. Daniel Freybergillä on työnalla vielä julkaisematon projekti ja Mitja Toivonen aikoo katsoa rauhassa musahommien tulevaisuutta ilman hoppuilua.

Bodom After Midnight haastattelu 20.04.2021
Tuottaja: Janne Vuorela
https://www.facebook.com/bodomaftermidnightofficial/
Kuva: Bodom After Midnight