Stam1na 08.04.2021 (Finnish)

Stam1na julkaisi yhdeksännen levynsä, Novus Ordo Mundin helmikuussa. Julkaisua juhlittiin livestriimin kera ja levy nousikin pian Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Levyn julkaisu tähän hetkeen ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys, koska keikkojen puuttuminen aiheuttaa kulttuurin alalla paljon vaikeuksia ja varsinkin epätietoutta tulevasta. Stam1na päätti kuitenkin loppuvuodesta 2020 yhdessä levy-yhtiön kanssa että levy laitettaisiin pihalle vuonna 2021 koronasta huolimatta.

Koronan vaikutukset kuuluvat tietysti myös itse levyltä, joka kirjoitettiin ja nauhoitettiin kokonaan ruton riivaamana aikana. Jo levyn nimi kuvastaa aikaamme jossa foliohattuilu on saavuttamassa jonkinlaisen multihuipentumansa ja mielikuvissa uutta teollista vallankumousta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Vaikka sanoitukset osaltaan kertovat vuoden 2020 ahdistuksista oli itse levyn tekoprosessi bändille mukava kokemus. Antti Hyyrysen mukaan nauhoitukset olivat kuin olisi mennyt isolle mökkikartanolle hyvien ystävien kanssa viettämään aikaa ja ylipäätään se että levy saatiin tehtyä vaikeana aikana, on voitto sinällään.

Olen viimeisen vuoden aikan puhunut todella monien ympäri maailmaa tulevien bändien kanssa koronasta ja sen vaikutuksista ja tilanne on karrikoidusti se että pienemmät bändit käyttävät tämän ajan luomalla uutta, miljonäärejä ei tilanne paljoa hetkauta ja keskikokoiset yhtyeet, joiden elanto tulee keikkailusta, ovat todella pahassa kusessa eli työttöminä. Vaikka tämä kaikki oli hyvin tiedossa niin Hyyrysen TE-paperit keittiön pöydällä tulivat todellisena shokkina. Naivisti olen kuvitellut Stam1nan kokoisen bändin tulevan Suomessa niin hyvin toimeen ettei korona laivaa heti hetkauttaisi, nyt tietysti tajuan olleeni totaalisen väärässä. Muistan männävuosilta un PMMP:n Mira Luoti puhui kassavuoroistaan kun bändi ei elätä ja nyt kun yhtälöön lisätään koronan tuomat ongelmat on tilanne todella vaikea. Se miten kulttuuria tulisi tänä aikana tukea on haastava kysymys, johon Suomessakaan ei ole vielä pystytty vastaamaan. Itseltäni ei toki vastauksia löydy, mutta päättäjiltä toivottavasti löytyy ja mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin.

Stam1na haastattelun ensimmäinen osa, Novus Ordo Mundi 08.04.2021
Stam1na haastattelun toinen osa, Vanhaa Paskaa 08.04.2021
Tuottaja: Janne Vuorela
https://www.stam1na.com/
Kuva: Stam1na